25.2.10

Hamsteri-indikaattori ja muuta ruoka-asiaa

Olen maininnut ohimennen, että pyrimme ostamaan yleensä luomua hamstereille, silloin kun se vain on suinkin mahdollista ja järkevää. Yleensä onneksi on. Joskus tulee kuitenkin ostettua jotain muuta ja olemme vähän olleet huomaavinamme, että Katariinalta saattaa ei-luomuvihannekset ja -hedelmät jäädä helpommin kuppiin ja syömättä. Varsinkin porkkana on tällainen, se ei ilmeisesti kuulu Katariinan suosikkeihin, mutta kyllä se sen usein kantaa ainakin varastoihinsa. Ne kerrat, kun porkkanat ovat jääneet kuppiin, ovat jossain määrin yhteneviä siihen, kun tarjolla ei ole ollut luomuporkkanoita.
Tästä ei voi olla nousematta epäilys siitä, mitä hamsteri vainuaa ei-luomuporkkanoista. Kyseessä kuitenkin on eläin, jolla on äärettömän hyvä hajuaisti ja joka elää syödäkseen eikä toisin päin. Jotenkin tekee mieli ostaa itselleenkin luomua...

Paikalliset Punnitse&Säästä ja Ruohonjuuri tarjoavat myös useita eri sortteja vauvanruokamössöjäkin luomuna, vaikka joitain löytyy myös ihan perusmarketeista. Viimeisin löytö Ruohonjuuresta oli Hollen valmistama pinaatti-riisisose. Pinaattia ei meidän hamstereille ole tarjoiltu koskaan aikaisemmin, joten eilisiltana laitoin vain pikkuisen nökäreen tätä uutta ruokaa molempien tyttöjen kuppeihin. Taitaa vissiin olla varsinaista herkkuruokaa, koska molemmat ovat nuolleet kuppinsa niin että niistä voi melkein peilata itsensä!
Ruoka sisältää veden lisäksi 20% pinaattia, perunaa ja 10% riisiä ja nämä kaikki ovat biodynaamisesti tuotettuja. Lapsia varten lämmitysohjeessa on sanottu, että mukaan voi sekoittaa hieman rypsiöljyä ja taidan tehdä saman hamsterinruuallekin. Tuotteessa itsessään on vain 0,2% rasvaa ja hamstereille saisi olla vähän enemmän.

Ei kommentteja: